lauantai 13. joulukuuta 2014

Lucian päivän aamu

Olipas ihanaa herätä, kun ulkona on valkoinen maa.
Plussalla taitaa olla lämpötila, mutta kuitenkin...

Eilen joulukalenterista tuli ihana vihreä muki.
Teinilintu tykästyi siihen myös.

Tänä aamuna luukusta paljastui mukille pari;
Nämä on todella hieno kaksikko!


Tein eilen FIMO-massasta lumihiutaleita pipari-muoteilla.
Yhdestä pienestä massakuutiosta tuli 9 kappaletta ja ylijäämästä tein pikkuisen lumiukon 
- siitä kuvaa myöhemmin, kun saan sen tuunattua.


Narujen laitossa mua avusti taas pieni vihreä otus; joka ei tykännyt ollenkaan siitä, 
että ei saanut leikkiä hiutaleilla.

Tiistaina meille muutti joulukuusi Etolasta. 
Olen kuuseen tosi tyytyväinen.

Halusin sille pikkuisen lisää korkeutta, 
joten kiinnitin jalan nippusiteillä kiinni puiseen laatikkoon.


Kuusi on tuuhea, (kolme osaa) ja siinä on oikeita käpyjä.


Kieputin kuuseen ensin led-valosarjan.


Ja lisäsin sitten etuosaan vanhat kynttilät.


Koristeitakin kuusi sai oksilleen, mutta niistä ei kuva pimeässä onnistunut ollenkaan.

Joulu tulee, 
tänään on vapaapäivä ja ajattelin pyhittää tämän päivän 
koristelulle, siivoukselle ja touhuamiselle. 
Huomenna aloittelen joululahja-pajan kanssa.
Puuttuvat lahjat on helppoja tehdä, välineet löytyvät kotoa 
tai/ja kaikki tarvittavat välineet on hankittu.

Täytyy katsella tuota säätä iltapäivällä, jos jaksaisi lähteä katsomaan Luciaa - 
kun kerrankin pääsisi; yleensä olen töissä siihen aikaan.

Mukavaa lauantai-päivää!

3 kommenttia:

  1. Nätinpä kuusen olit löytänyt ja niin sopivalta näyttää kotiisi ! Minä ajattelin ensiviikolla laittaa kuusen, nyt en odota 2 alkaviin päiviin :)) jouluiloa Päikältä, joka aikoo edelleen jättää alaosan kuusesta veks

    VastaaPoista
  2. Juu, löysin kun maltoin etsiä eikä hintakaan ollut paha. Tuossa on tosiaan se hyvä puoli, että tuota voi käyttää yksi-,kaksi tai kolmeosaisena.
    Hyvää Joulua myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Nuo fimo-koristeet ovat kauniit, samoin kuusi käpyineen :-)

    VastaaPoista