lauantai 29. joulukuuta 2012

Aatto ja Joulupäivä

Aatto ja Joulpäivä meni siskon kotona maaseudulla.

Matkalla Joulusaunaan

Kuisti

Unohdin ottaa kuvan ruokapöydästä koko komeudessaan, mutta tässä yksi kattausvaiheesta...

 

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulukuun 22.

Tukholmasta ei löytynyt joulumieltä eikä varsinkaan joulurauhaa; sadat koululaiset olivat vallanneet vanhan kaupungin, pienemmät ryntäilivät edes takaisin opettajien silmien alla 
ja isommat syljeskelivät ja kiroilivat...
Ei edes mahduttu joulutorille...
Teen lasten ja nuorten kanssa töitä ja siksi on todella vaikeaa rentoutua ympäristössä missä minulla on koko ajan tunne, että noita pitäis vähän kasvattaa... :-D
Lahjojakaan ei okein löytynyt.
Muuten toki oli mukavaa, mutta joulusta ei tuolla reissulla päässyt nauttimaan.

Muutaman joulukoristeen ostin, niistä otan kuvat huomenna.
Ruotsissa joulun värejä olivat punainen, valkoinen ja harmaa - musta tuntuu että siellä oli vielä vähemmän sinistä kuin täällä. Jotain pientä sentään löysin.

Tänään olen jynssännyt seiniä lintuhäkkien takaa, granaattiomena ei lähde pois... ei sitten millään.
Olen myös hinkannut häkit niin puhtaaksi kuin vain pystyin - tai noh, vielä olis yks jäljellä, mutta sen on sen verran pieni että mahtuu juuri ja juuri kylpppärin ovesta sisään eli ammeeseen vaan ja kiehuvaa vettä päälle ni johan puhdistuu. 
Eli se on noista häkeistä helppohoitoisin. Yhteen meni tunti ja toiseen, puurunkoiseen kaksi.
Eli siihenhän tää eka joululomapäivä sitten periaatteessa meni.

Kirjoittelen tässä samalla kun syön välipalaa ja juon glögiä sekä kirjoitan lahjalistaa.
Aion olla huomenna rohkea ja lähteä Helsingin keskustaan ostamaan viimeiset lahjat.
Niitä on vain 3 ja periaatteessa ne saa yhdestä kaupasta.
Sitten vielä elukoille herkkuja, mutta ne eivät välitä onko ne lähikaupasta. Onneksi.

Näitä joulublogeja kun olen lukenut, on mua entistä enemmän alkanut himottaa valkoinen kuusi.
 Mietin, että pitäisiköhän sellaisen omistamista kokeilla ensin sellaisella pienellä ja halvalla yksilöllä. 
JOsko sellaisen huomenna löytäisi alle 10€ hintaan niin voisinpa vaikka repäistä.

Jos tuon olkkarin saisi tässä siihen kuntoon, että sen voisi aamulla imuroida ja lattian pestä ennen kauppareissua. Mut jos meinaan näin niin sitetn pitää mennä. 
Palaan toden näköisesti illemmalla takaisin postailemaan...


maanantai 17. joulukuuta 2012

Tänään joulukonsertti ja huomenna Tukholmaan

Olin tänään ihanassa nuorten joulukonsertissa.
Vähän sähläystä, pikkuisen epävireistä laula, mutta muutamat esitykset olivat TODELLA hyviä eikä pieni epävireisyys muutamassa kuoron biisissä vienyt tippaakaan pois tunnelmasta.
Nämä nuoret eivät ole "ammattilaisia" tai edes alalle pyrkijöitä, vaan ihan tavallisia nuoria, joiden esiintymisen ilo oli käsin kosketeltavaa.
Ihanaa.

Huomenna pitäisi lähteä Tukholman risteilylle, eli katsastamaan Gamla Stanin joulutori ja nauttia sen tunnelmasta.
Torstaina takaisin ja töihin lähes suoraa laivalta, 
eli mikään pikkujulu-hippaus-reissu tämä ei tule olemaan. 
Hyvää seuraa, toivottavasti hyvää ruokaa ja ihanaa tunnelmaa, sitä toivon.
Lainaan tähän muutaman kuvan Tukholmalaisilta nettisivuilta.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pieni punainen koriste

Olen noita miniatyyri-juttuja harrastanut jonkin verran ja kotiin on kertynyt 
pikkuruisia joulukoristeita ihan reilusti.
Halusin niitä vähän esille...
Tämän verran punaista on ihan hyvä makuuhuoneessa, jossa on muutenkin punaista, esim seinät.
:-D
Pikkutontulla on tainnut jäädä kuusen koristelu kesken kun on tullut kiire muihin hommiin...
(kuvat suurenevat, kun niitä klikkaa)


Kokonaiskuvaa tulee kun asetelma on valmis...
... ja viereinen hylly on siivottu :-D

Jonkun saman tyyppisen voisi tehdä lasten leluista, esim. Barbien tms. tavaroista.
Maailmalla tunnetaan käsite "Roombox", mikä tarkoittaa pienoishuonetta tai osaa huoneesta tai joku tapahtuma... Yleensä Roomboxit tehdään laatikkoihin, tämä on nyt tällainen avomalli.
Ihania kuvia voi hakea netistä sanoilla "Christmas Roombox"

Myös nukkekoteihin sisustetaan yleensä joulu.
Täällä on yksi ihanimmista, Shabby Cottage



Ihan joululevy

Tilasin juuri nettikaupan kautta itselleni upean joululevyn.
Ruotsalainen yhtye The Real Group.
Erityisesti levyn nimibiisi the World for Christmas soi erittäin kauniisti.

Levy on myynnissä monissa paikoissa, sekä cd:nä että ladattavana versiona.
Tässä levyn kansi.

Suosittelen lämpimästi.

Ja nyt ulos tuonne lumimyrskyyn. 
Kauhea nälkä; pakko mennä kauppaan.
Pitkitin tätä koko päivän, mutta on sinne vaan lähdettävä. 
Mieluummin kuitenkin tänään, aamu on mukavampi aloittaa aamupalalla kuin kauppareissulla.

Sateenkaari-lusikat

En edes tiedä miten jouduin tälle sivulle.
Joku linkitti jotain FB:ssa ja sitä kautta lähdin kulkemaan linkkiketjua USA:laisilla nettisivuilla ja..
...löysin tämän! 


Siis kierrätysidea.
Näin voi tuunata vanhat lusikat tai "lainata" kaverilta muutama ja palauttaa paketissa maalattuna
-ihan mitä vaan.

Englanninkielinen ohje löytyy täältä

Kun nuolesta klikkaa oikealle, ideoita tulee lisää 20.
Muutama ihan toteutettavissa.
Lusikkakranssi oli hauska...

lauantai 15. joulukuuta 2012

Lauantaiaamun touhuja

Ostin eilen Plantagenista pienen laatikon jäkälää kukka-asetelmia varten.
Sen siitä saa, kun asuu lähes Helsingin keskustassa (ei metsää lähellä eikä niistä pienistä plänteistä mitä lähellä  on viitsi hakea mitään muuta kuin tippuneita oksia) tällaiset jutut pitää ostaa.

Noh, jäkälästä jäi laatikko.
Keksin että siitähän saisi kivan laatikon lautasliinoille.
Ensin pintaan vähän mustaa vedellä ohennettua akryylimaalia...


Kivahan siitä tuli, mutta halusin siihen hiukan sinistä sävyä. Eli ohensin myös tipan sinistä maalia ja tällainen siitä sitten tuli. 


Innostuin myös kuvaamaan keittiön koristeita nyt kun kerrankin oli tajolla vähän luonnonvaloa.







Mä mietin että miksi kuvissa ei koskaan näy seinän hento vihreä väri.... 
Pitää kysyä joskus joltain paremmalta kuvaajalta.

No nih...

Ihanainen pikkusiskoni tuli autolla ja käytiin parissa kaupassa - aika pikaisesti koska kolmeen kauppaan oli aikaa reilu tunti ajomatkoineen; koska penteleet menevät kiinni jo klo 20.

Käytiin Koiramäen Pajutallissa, Tuusulassa Pirilän Kukkatalossa ja Plantagenissa.
Mukaan tarttui yksi mehikasvi, yksi pieni muratti sekä kolme hyasinttia jo aika pitkäksi venähtäneiden tilalle.
Mehikasvista ja Muratista tein ruukkuun asetelman johon lisäsin Itiksestä kukkakaupasta ostamani pallot. sen piti mennä siniseen häkkiin, mut eipäs mahtunutkaan.
Mitäs mä sille häkille sitten teen?
Tuolla se hyllyn päällä tyhjänä... Pitääkö sinne nyt sit kaivaa kesäkoriste-laatikosta joku sininen kaika kököttää. Ilmeisesti.

Ruskean häkin hyasintti kukki ja kuivui, ostin siihen tänään tulilatvan. 
Se kestää enemmän lämpöä kuin nuo sipulikasvit. Katotaanko selviääkö se.

Laitoin pöydälle pöytäliinan, sytytin lyhtyihin kynttilät ja väsäsin vielä tuikkukipoillekin koristeelliset alustat.

Noita enkeleitä pitää vieläkin järjestää ja-hmm- voisihan niitä olla pari lisää.
Hoikka ruskeahiuksinen enkeli on kirpparilöytö viikon takaa. Unohdin kuvata sen, kun se tänne tuli.


Huomasin että lintujen toinen keinu on juuri enkelien yläpuolella, se pitää muistaa siirtää.
Kynttilälyhdystä on helpompi siivota  jätökset pois.
Juu, kyllä, linnut kakkii. Yksi on sisäsiisti, 6 ei. Kaksi on häkissä pysytteleviä vanhuksia eli täällä lentää 4 jotka päästelee menemään minne sattuu.
Pitää vaan olla rätti käden ulottuvilla.
 Ja juuri tuon takia esim. tämäkin liina on vahakangasta.



Tuo Tiimarista löytynyt nauha on tosi kaunista, siinä hohkaa sekä turkoosi että Tumman sininen.
Just mun joulu.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Idean Kaappaus Facebookista

Ystäväni ovat levittäneet tätä kuvaa.
En tiedä alkuperäistä tekijää, eikä varmaan kukaan muukaan. 
Kuva on julkaistu monilla sivuilla, itse löysin sen täältä 

Eli ota tyhjä purkki käyttöön tammikuussa.
Kirjoita sinulle tapahtuneet iloiset, hyvät asiat paperille ja laita ne purkkiin. 
Seuraavana uutena vuotena avaa purkki ja lue, mitä kaikkea hienoa sinulle on tapahtunut.

Itse  olen lähdössä pois maasta melkein puoleksi vuodeksi, ja purkki on ehkä vähän hankala mukana kuljetettava, mutta teille muille... 
Ja ehkä minäkin sitten 2014 tämän toteutan.

Joulumusiikkia Helsingissä

Mietin tässä asioita, mitkä liittyy lapsuuden jouluihin ja mistä sitä joulumieltä saisi lisää.
Musiikki.
Olen laulanut koulun kuorossa 1. tai 2. luokasta lähtien, ja kolmosesta siirryin musiikkiluokalle.
Joululaulutreenit alkoivat aika aikaisin syksystä ja koska koulumme joulujuhlia oli useampia pienen juhlatilan takia, osallistuimme jokaiseen ~ joten joulun aika oli täynnä musiikkia; yhdessä laulamista ja soittamista.
Meillä oli myös kansanmusiikkiyhtye, minkä kanssa vietimme mm. yhden joulun Belgiassa konsertoimassa. 
Niin, olen siis viettänyt joulun myös Belgiassa.
Eli tähän tarvitaan musiikkia.
Helsingissä on huikea määrä ilmaisia konsertteja.
Kirkon järjestämät löytyvät Kirkko & Kaupunki sivustolta.

Sunnuntaina siis lähikirkkoon klo 19.00
Kyllä se tästä.

Jouluahdistus

Iski kunnon ahdistus.
Miksi häaään niin kauheasti muutaman päivän takia?
Kenelle tätä joulua teen? Ei ole lapsia, ei miestä ja lemmikit eivät voisi vähemmän välittää.
Aatoksi menen siskolle ja palaan sieltä joulupäivänä - kun joulu on vähän niin kuin ohi...

Olen asunut itsekseni vuodesta...95 lähtien. Eli olen ollut omillani - tämä on sitten 17. joulu.
Olen viettänyt jouluja äidillä, isällä (eronneet), siskolla, kotona, kavereiden kanssa, avomiehen kanssa ja vuonna 2000 Venezuelassa ystävän kotona sekä yhden kamalan joulun yksin koiran ja lintujen kanssa, kun äiti joutui sairaalaan, en saanut lemmikkejä hoitoon mihinkään eikä ollut kulkuvälinettäkään millä lähteä Etelä-Pohjanmaalle jouluaattona.

Eli minulla ei ole perinteitä.
Ja niitä kaipaan.
Kaipaan myös sitä taikaa, mitä lapsuuden jouluissa oli.
 
Luulen että suurin osa perinteistä tulee lasten myöstä, niitä tässä lähipiirissä ei ole ainuttakaan.
..märehdin tätä pari päivää ja olin lopettamassa koko joulun laiton mutta sitten välähti:
Laitan sitä minulle.
Koska olen ollut kiltti ja aika reipas tänä vuonna.
Olen ollut ahkera ja tehnyt suuria päätöksiä.
Nyt, esimmäistä kertaa kuuteen vuoteen tämä on oma pieni kotini; kaikkine 38,5 neliömetreineen.
Mies joka ei välittänyt tippaakaan joulusta, on pois kuvioista.
Omistan tästä kodista jopa yli 60%, loppu on vielä pankin.
Minä ja tämä koti ansaitaan joulu, kaunis sellainen.

Flunssa taitaa olla ohi tai lääkkeet tekevät tepposiaan, olo on ainakin paranemaan päin.
Aamulla on lääkäri, tuntuu hassulta mennä sinne kun vointi on hyvä. 
Noh, kuunnelkoon keuhkot, niihin pistää vielä. 

Siis... tervetuloa joulu 
Ihanat keväiset mukit ovat lahja ystävältä. Niistä juotiin yks päivä lumiukko-soppaa, mutta nyt ne ovat keittiön kaapin ylähyllyllä odottamassa kesää.
Miksi kesää... se on jo toinen tarina.


torstai 13. joulukuuta 2012

Flunssaa pukkaa...

joten olen nukkunut päivällä ja nyt yöllä ei sitten nukuta.
Selailin vielä viimeisiä ideoita...
Tein googlella haun englanniksi "My blue Christmas",
minkä avulla löytyi kaikenlaista; mielenkiintoista ja..hmmm.. erikoista.
(???)
Ja muita Shabby Chic-juttuja

(löytyy kiva kalenteri-idea ensi vuodeksi)

(muutamaa ideaa en todellakaan ymmärrä kuten farkkukääröt kuusessa)


(kannattaa katsoa muutkin jutut, kivoja ideoita mutta välillä liika on liikaa)

Lopuksi oli pakko ryöstää kuva täältä


p.s. Yhden linkatun blogin kirjoittaja on haastanut tuttujaan tuunaamaan dollarikaupan koristeita.
Tästä postauksesta löytyy lista tuunaajista ja linkit heidän blogeihinsa.
Alussa joulutaulun teko-ohje.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Ekokuitua ja kukka-asetelma

Eläinkaupoissa myydään tuotetta nimeltä ekokuitu.
Tuoteseloste täällä.

Yksittäispakkaus maksaa alle 5€ ja siitä riittää, vaikka käytän sitä moneen juttuun (linnut, askartelut yms.) ja jopa moneksi vuodeksi.
Ekokuitu on kovin vaaleaa ja halusin siitä tummempaa. Keitin siis kattilassa tosi vahvaa mustaa teetä värjäämistä varten. Haju ei ollut enää miellyttävä, joten lisäsin piparimaustetta kattilaan ja johan tuoksui hyvälle.

Laitoin ekokuidun uunivuokaan ja kaadoin päälle teen.
N. 20-30 min päästä kuitu oli imenyt teestä värin itseensä ja kuvasta näkee miten tummaa siitä tuli.
Heitin päälle muutaman haituvan värjäämätöntä kuitua malliksi.

Teen siskolle jouluksi muutaman kukka-asetelman, mihin tätä ainakin tulee.
Voisihan tuosta tehdä vaikka kranssin.

Itselleni tein kukka-asetelman.
Se on nyt keittiössä, koska se on ainoa paikka missä on valoisaa eikä pöytä ole patterin vieressä.
Se pääsee heti ruokapöydälle kun joku tulee kylään. 
On se keittiössäkin nätti, mutta reilun metrin pituisella ainoalla keittiötasolla se vie vähän liikaa tilaa.

Asiaan.
Laitoin astian pohjalle soraa ja sitten multaa. Keittiössä oli monessa pienessä ruukussa erilaisia kasveja. Yhdistelin niitä varovasti ja istutin sekä muratin että jonkun mehikasvin tähän. Seurakseen ne sai 2 kaupan hyasinttia sekä kaapissa kuivassa alut kasvattaneen sipulin. Jos siitä nyt mitään tulee...mutta en mä voinut sitä kaappiinkaan jättää.
Päälle laitoin orkidea-multaa eli periaatteessa puuhaketta.
Koristeeksi se sai Tiimarin rautalanka-oksia, viime vuonna ostettuja lumitähtikuvioita ja kaksi enkeliä, sekä espanjasta vuonna 2007 matkalaukussa kannetun suuren kävyn.
Oksat ovat näitä (kuva kaapattu Tiimarin mainoksesta), mutta väri on vaan valkoinen. Pakkauksessa oli 4 helposti taivuteltavaa oksaa ruskealla varrella.

Tässä pari kuvaa lisää


(Älkää huomioiko keittiön tasolla olevia roskia :-D )

Mielestäni siitä tuli hyvin kaunis ja valkoiset koristeet sopivat ruskealle pohjalle.
Ja koska astia on kovin kaunis, mutta vahvasti kuvioitu, ajattelin pitää asetelma yksinkertaisena.

Muokattuja kuvia

Otin yhdestä linnusta 99 kuvaa, joista onnistui ehkä kaksi.
Etsin netistä ilmaisia ohjelmia, joilla voi muokata kuvia, ja tässä tulos.

Tässä siis helmiarattini Feedo.



Ihan kivoja noista tuli ja tosi helppoja oli tehdä.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Olohuone

Tässä pari kuvaa olohuoneesta.

Pianon päällä on nyt kuusi, hyasintti, pari tuikkukuppia ja vanha raamattu. Sen päälle on tulossa meksikolaisen jouluseimen hahmot.  En viitsinyt sytyttää oikeita kynntilöitä kun täällä lentelee tyyppejä vapaana.


Tähti ja kranssi on aseteltu näin seinälle, koska taulujen naulat ovat noin.
Iso valokuvataulu on sohvan takana piilossa (vihreä oranssi sammakko) ja pienempi laatikossa.

Kirjahyllyn punaiset valokuvaalbumit on peitetty kankaisella lautasliinalla.

kyntteliköstä poistin jo monta vuotta sitten ne muoviset käpy/havumansetit ja ostin uudet lamput. Se on kaunis noinkin, mutta kyllä siihen voisi vaikka muutaman rusetin laittaa.

Viime joulun kirppari löytö enkeli-soittorasia siirtyi makkarista olkkariin. Tuossa se on hyvä.

Kirpparilöytöjä

Tähän ihanaan metalliseen astiaan tulee muutama joulukukka.
Mitä kukkia, en tiedä vielä. 
Pitäisi päästä kukkakauppaan, sellaiseen kunnolliseen, mistä sais härpäkkeet myös, kun jäi oksat ja muut koristeet keräämättä ennen lunta.

Tämä maksoi siis 5€.

Vitosen pulitin myös tästä turkoosista kynttiläkruunusta ja 0,30 pienestä enkelistä.
Sen kasvoille oli käynyt jotain eikä sillä ollut suuta.
Siksi hinta oli varmaan niin alhainen.

Ohutkärkinen tussi vaankäteen ja enkeli hymyilee, tai oikestaan nauraa jälleen.


torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä

Jotenkin tuntuu, että näin tärkeänä päivänä ei sovi imuroida tai muuta sellaista 
- olen toki touhottanut kaikkea muuta.
Nyt odottelen ystävääni kylään katsomaan linnan juhlia.

Ikkunalla on viinipullot kynttilänjalkoina. Matalammat kauniit jalat eivät käyneet, 
huomaatte ikkunalaudalla olevan lumen määrän.
Nyt nuo kynttilät ainakin näkyvät ulos saakka.
P.S. Nuo kynttilänjalkoina toimivat pullot on tupareista vuodelta 2002. Ihastuin pullojen väriin joten tarjoilin tupareissa tuota viiniä 2 pulloa vieraille, miettimättä yhtään miltä viini maistui.
Ihan ok se oli. Molemmat pullot tyhjeni ja sain pullot käyttöön.

Turvallinen hyasintti

Eka hyasintti tuli taloon.

Se pääsi koristehäkkiin, koska on vaarallinen linnuille.
Vaikka ei olisikaan, näin se on turvassa, mutta tuoksu pääsee leviämään koko kämppään.

Tuohon pitäisi varmaan lisätä jotain koristetta. 
Kunhan keksin jotain.

Tuo hyasintti on olkkarissa pianon toisessa päässä ja toiseen päähän vein sitten makuuhuoneesta toisen pikkukuusen. Sen missä on valot.

Huomasin tästä kuvasta, että siinä on kaksi aivan saman väristä palloa vierekkäin.
Iiik!
He he, pitää huomenna siirtää toinen toiseen paikkaan.

Linnut ovat taas ihmetelleet valoja, mutta ovat sen verran tottuneet, että nukkuvat peitetyissä häkeissä ilman ongelmia. Ei noita valoja muuten tarvitsisi yötä pitää päällä, mutta tykkään niin kovasti herätä aamulla jouluvalojen tuottamaan hempeään valoon.

Töissä laitoimme tänään joulua lapsukaisille.
Osa osallistui, osa ei.
Ei se mitään - työntekijöillä oli kivaa.
Suihkuttelimme lasiseinien yläosiin jää-spraytä. Siitä tuli itseasiassa tois kivan näköinen.
Unohdettiin vaan jättää siivoojalle lappu, toivottavasti rouva ei huomenna pese niitä pois aamulla.

Olen kierrellyt kirppareita ja löytänyt turkoosin kynttiläkruunun hintaan 5€, kangasta, enkelin, astian joulukukille ja muutaman joululahjan. Rahaa on mennyt alle 20€.

Maalasin kehyksen pallotaulua varten, mutta tekovaiheen kuvat eivät onnistuneet.
Laitan kuvan valmiista työstä, kunhan saan se valmiiksi.
Tiimarista löytyi muutama upean värinen silkkinauha ja vaaleanpunainen tonttulakki. Se lakki lähtee samaan paikkaan minne viime vuonna meni se häkki.

Tänä yönä en touhuile mitään, vaan menen nukkumaan - nyt.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Joulua Espanjasta

Etsin tänään ideoita Espanjasta - tai googletin siis erilaisa joulusanoja espanjaksi.
Löysin aika mielenkiintoisia kuusia.
Laitan tähän siniset ja linkeistä löytyy sitten enemmän kuvia.






El Corte Ingles -kaupan joulusivusto aukeaa tästä
(Para decorar = koristeluun)

Aki-kaupan joulukatalogi

Sitten löytyi kaikke vähän hassua kuten
Koristeluideoita pieniin koteihin mm. essuja verhoita yms. jännää


Lopuksi Zara Home mallistoa
Englanninkielinen sivu löytyy täältä

...On se kyllä vähän erilainen maailma...

Ensimmäinen Adventti

Ajattelin tässä, että lähtisin joka adventti-ilta hiljaiselle kävelylle naapurustoon katselemaan kauniita jouluvaloja ja ihan vaan nauttimaan hiljaisuudesta - vaikka asun Helsingissä, täälläkin on hiljaisia asuinalueita. Mutta talvi yllättikin - viime viikonloppuna oli +8C ja tänä viikonloppuna -12C ja Antti-myrsky toi mukanaan kiitettävän määrän lunta. 
Kävin kyllä kaupassa, mutta jouluvalojen katselusta ei tullut mitään noilla jäisillä kaduilla. 
No jos ensi sunnuntaina sitten.

Jouluradio meni päälle tänään.
Ihanaa.
Nyt voi jynssätä keittiön kaakeleita ja kuunnella joululauluja keittiön pienestä radiosta 
- sitä varten se on hankittukin. Yöllisiä joulusiivouksia~kun mitään muuta soitinta ei voi pitää päällä, ettei noi "hiukan äänekkäät" lemmikit herää ja aiheuta pahennusta naapureissa.

 Olen huomannut, että multa puuttuu paljon pieniä jolukoristeita - sellaisia mitä voi laittaa ikkunalaudalle, kirjahyllyyn jne.
Nyt kun olen laittanut piiloon arkiset koristeet, kaikki tuntuvat niin tyhjiltä.
Monen mielestä niitä koristeita on edelleen liikaa, mutta itse tykkään tehdä asetelmia ja teemoittaa esim. ikkunalautoja.
Kynttilänjalkoja löytyisi, mutta minusta niitä on hullua laittaa joka paikkaan - niin kuin verhon viereen ikkunalaudalle, missä niitä ei voi polttaa.
Eipä tässä muua auta, kuin lähteä kiertelemään kirppareita. Olen tehnyt muutaman enkelilöydön muutamalla eurolla eri kirppareilta - ja muutenkin niiltä löytyy sinisä koristeita.
Palloja en todellakaan osta enää, niitä on nyt siten 2 laatikollista. Riittänee "joksikin aikaa". 

Kävin tänään läpi 6 sivua googlen "Sisustus verkkokauppa" hakua, kyllästyin sen jälkeen.
Sisustuskaupoissa näyttäisi olevan tänä jouluna muutama teema joulukoristeissa:
Tilda-tontut ja muut hahmot  - Suloisia mutta niin punaisia
Valkoiset koristeet - muutama pieni valkoinen juttu mahtui keittiöön, mutta ei muualle 
- ainakaan tätä vuonna.
Hopeiset ja harmaat koristeet - Minne on hävinnyt kulta?
Taidan mennä siivoamaan eteisen kaapin. Onhan kello 00:02; täydellinen aika siivoamiselle.
Telkkarista ei tule mitään, jouluradio soi ja lintuset nukkuvat
ja huomenna on vapaapäivä.


perjantai 30. marraskuuta 2012

Ups!

Kävin vintissä.
Sieltä löytyi pöytäkuusi.
Ups.
Mulla siis oli ennestään sellainen - nyt niitä on sitten kaksi.
Tässä toisessa ei ole valoja, mutta värkkäilin siihen eilen illalla koristeita ja siitä tuli kaunis. 
Petroolin värisiä palloja ja sinistä helminauhaa.
Miten siihen nyt valot änkee enää... Ja jos meinaa ängetä, sellaiset pitää käydä ostamassa.
Mutta niitä pieniä valosarjojahan myydään vaikka missä, eikä maksa paljoa.
Tässä se on väliaikaisessa sijoituspaikassaan. 
Otin kuvan ilman salamaa, eli ei ihan tarkin mahdollinen, mutta värit näkyy oikein.
Takana näkyy myös se, mitä keksin tuolle peilille. 

Tässä se näkyy vähän paremmin.
Pitää laittaa vähän siistimmin vielä - mietiskelen että onko noi pallot hyvät just noin vai pitäiskö vaihtaa vielä. 
Noi rusetit on löytynyt joskus 96 jostain kaupasta, oon monesti harmitellut miksi en ostanut silloin kahta pakettia, niitä on vain 12 ja se on vähän isompaan kuuseen.
 Ja kulhotkin löytyi sieltä vintistä - toisen laitoin jo.

Lämmittelin glögiä lumimyrskyä katsellessa ja se pääsi kiehahtamaan 
 ja sitten vaan hihittelin täällä kun muistin tarinan gölgistä.
Aivan hervoton viestiketju gölgin kiehauttamisesta löytyy täältä





torstai 29. marraskuuta 2012

Nyt löytyi taas vähän sinisiä ideoita...

Riikinkukon sulat
... Olisipa vain joku tuttu, jolta saisi oikeasti sulkasadossa pudonneita sulkia.
KAupasta en näitä osta, kun niiden eettisyydestä ei ole mitään takeita.
Kauniitahan ne ovat, mutta onko ne revitty elävältä linnulta?
Millaisissa oloissa sulkansa kauppaan kasvattaneet linnut elävät?

Täällä Pinterestin kuvakokoelma 
Tyydyn helmistä tehtyihin, jotka löysin viime vuonna Stockkalta.
 Omien lintujen sulat on niin pieniä, että pitäisi olla todella pieniä asetelmia, että ne näkyisi.

...Vanhaa... 
Voi kun tänne mahtuisi vanhat tikkaat... Ihana

Vintage-tavaroita joiden seassa linnun mallinen hehkulamppu!


...Hassua...

Tämän kuvan joulumännyissä hiukan isot pallot

Sinisiä havuja?

Sininen joulukuusi


Toteuttamiskelpoisia ideoita


Vähän tämäntapainen ratkaisu on jo puoliksi tehty olkkariin

Kukat kupeissa... Hyasintit?... Joo!!!

Makuuhuoneen pieni joulukuusi ja vähän muutakin

Mulla on ollut makuuhuoneen ikkunalaudalla pieni tekokuusi nyt muutaman päivän. Tänään se sai koristeet. Koska muita valoja ei nyt ole, se sai oksilleen valkoiset valot - joista en oikein tykkää kun johdot pitäisi saada piiloon ja näin pienessä kuusessa se on aika mahdotonta. Noh, tällainen siitä tuli.
 Fiksailen sitä varmaan vielä vähän. Mutta olkoon nyt tuollaisena vähän aikaa.

Makuuhuoneessa on myös n. 100 vuotta vanha lipasto, minkä päälle laitan aina jonkinlaisen asetelman. Viime vuonna sivukaappien päällä oli kulhot, missä oli koristeita - nyt en ole löytänyt kulhoja mistään. 
Sitten on tuo tuikkukuusi.
Nyt pöydällä, missä se oli viime vuonna, on tietokone. Hmmm.

Makuuhuone on saanut kesällä turkoosia & petroolia punaisen lisäksi.
Olen nyt jouluksi vähentänyt turkoosia ja koonnut tummansiniset koristeet tänne makkariin.
Peilin eteen tuli samanlainen asetelma kuin viimevuonna ja kirpparilta löytynyt enkeli sai tulla soittelemaan harppuaan sen ääreen. Sen mekko on lähes petroolin värinen, eli se sopii tänne hyvin.

Haluaisin koristella peilin jotenkin.
Jotain, minkä saa hyvin kiinni, ettei se vaan tipu kynttilöiden päälle.
Yritin etsiä netistä vinkkejä. 

Tämä on kaunis, se on täältä 

Tästä linkistä löytyy yksi peilin koristelu... 
tuon ei niin kauniin tekohavupätkän olisi voinut jättää laittamatta.

Nyt nukkumaan...