tiistai 26. elokuuta 2014

Elokuu... ja syksy on täällä...

Heräsin tänä aamuna 1,5 tuntia ennen herästyskellon soittoa.
En nyt sentään palellut, mutta oli sen verran viileämpää, että piti hautautua syvemmälle peiton alle.
Tuntui ensimmäisen kerran syksyltä tänä vuonna.

Ja sitten se tuli.
Joulun odotus- tunne.
Kun on pimeää ja märkää ulkona, voi värkkäillä kaikkea kivaa kotona.
Polttaa kynttilöitä.
Ja omalla kohdallani tämä syksyinen kodin laittaminen tarkoittaa myös vanhasta irti päästämistä, ylimääräisistä tavaroista luopumista ja nauttimista pienistä asioista.
Ystävien muistamista.
Hyvän tekemistä.

Ajattelin ottaa tosiaan sen joulukoriste-inventaarion ohjelmaan lokakuun loppuun mennessä.
Ihan myös sen takia, että aion luopua joistain koristeista, mitä en enää halua itse.
Olen kerran lähettänyt korillisen joulukoristeita perheeseen, kenellä ei ollut niitä ollenkaan.
Vaikka pienessä korissa niitä ei montaa ollut, oli perhe ollut erittäin onnellinen.
Ajattelin tänä vuonna tehdä saman. 
Koota pari pientä korillista jouluiloa.
Ja alan selvittämään, mitä kautta voisi löytyä perhe kenelle ne lajoittaa.
Toissajouluna paketin vei perille ystäväni - mutta hänen kauttaan ei voi enää toimittaa paketteja.

Hmmm.... tätä pitää nyt alkaa selvittämään.
Mukavaa tiistaita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti