keskiviikko 27. elokuuta 2014

Elokuisena yönä

Loma oli ja meni, 
en tehnyt oikeastaan mitään erityistä.
Toisaalta en kaivannutkaan mitään muuta, kuin että sai olla just niin kuin halusi.
Viime vuonna lomailin 6 kuukautta, joista lähes 5 ulkomailla - matkustamiseenkaan ei oikein intoa riittänyt tänä vuonna. Vasta nyt on alkanut ajatus lentämisestä kaukaiseen maahan kutkuttamaan.

Viikko alkoi poikkeuksiellisesti aamuvuoroilla joten tänään kotiin päästyäni nukahdin sohvalle 
ja heräsin klo 21. Nyt kello pn 00:17 eikä väsytä ollenkaan.
Tuli inspiraatio sisutella vähän tuota keittiötä - laittaa pari tuikkukippoa ja jotain sellaista pientä, mikä ei liikaa hämmennä vierailevia ihmisiä tähän aikaan vuodesta.

Keittiöni on minikokoinen, pinta-ala vain 2,9 m2.
Kesällä siivosin kattoon ylettyvät yläkaapit (3 ovea) ja sinne tuli hyvin tilaa - kaikki astiat, mitä en ole vuosiin käyttänyt lähti joko kellariin tai lahjoituksena hyväntekeväisyys-kirpparille.
Ikkunalla on ollut esän kasvamassa yrttejä kahdessa ruukussa- ne voivat hyvin vieläkin.
Nyt vaan mietin niiden yhdistämistä, jotta tulisi vähän enemmän tilaa. 


Tuikkujen aluset ovat löytö eräästä kämpästä, missä asuin. Siellä oli tehty vessaremontti ennen muuttoani ja yhteen eiteisaulan kaapeista oli laitettu suuri laatikollinen noita pikkuisia kaakeleita. 
Kysyin vuokraisännältä saako niitä muutaman ja sainhan minä. 
10 laattaa on kulkenut noiden tuikkukuppien alustana jo vuodesta 1996.
Tosi kätevät, kestävät ja toimivat todella hyvin noiden tuikkujen alla.

Näihin tunnelmiin tänä yönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti