tiistai 7. lokakuuta 2014

Joulun sisustussuunnitelma valmis osa 1/5

Ajattelin, että on helpompaa rajoittaa omaa joulukoriste-shoppailua, 
jos idea sisustuksesta olisi valmiina.
Nyt se sitten on.
Tai noh Olohuone.
Eli 1/5 osa kämpästä.
(Olohuone, keittiö, makuuhuone, eteinen ja kylppäri = 5)
Pinta-alan mukaan kuitenkin lähes puolet.
Olohuoneeseen tulee vaaleansinistä, tummansinistä ja valkoisia tähtiä sekä lumihiutaleita.
Tilasin siis nämä Ellokselta juuri hetki sitten.
Näitä tyynyjä tulee kaksi uutta



Tämä pöytäliina tuli pari viikkoa sitten Jotexilta
mä nään tuossa kuviossa lumihiutaleen :-D
Tätä mallia löytyy muuten myös punaisena

Mitäs sitten tarvitaankaan:

Tummansininen torkkupeitto valkoisilla tähdillä -on.
Tummansinisiä palloja ja muita koristeita kuuseen -on
Lumihiutaleita kuuseen -on
Tähtiä kuuseen - pitää askarrella, välineet on
Tummansinisiä mattojakin on vintissä kaksi.
Astiat, tumman sinisiä  - ollut jo vuosia
Kaksi valkoista tyynynliinaa - mieluummin lumihiutaleilla 
- Hmmm-
Viime jouluna Hobby Hallissa myytiin lumihiutale-tyynyjä, mutta ne ei silloin sopinut enää budjettiin, kun ne löysin. Toisaalta, sellaiset olisi hauska kokeilla tehdä kangasväreillä.
Valkoiselle kankaalle kimaltavaa kohoväriä...Saattaisi jopa onnistua.

Sitten tämä Piano.
Olisiko jollakin teistä ideaa?
Sammakkotaulu siis lähtee aina jouluksi sohvan taakse ja aikaisemmin on tilalla ollut suuri kranssi. 
Samoin kuin seinällä olevat liskot ja muut kaverit.
Kirja on yli 100 vuotta vanha raamattu, minkä kansi on uusittu.
Tuota häkkiä käytän hyasinttien suojana jouluisin.  
Kaiken muunkin voi kyllä siirtää muualle.


Ajattelin tuohon sellaista metsää.
Nuo kuuset on muuten niitä pinterest-haaste-itselle-kuusia.
Niillä ei ole vielä pysyviä jalkoja vaan on laitettu tuohon odottamaan väliaikaisratkaisulla. 

Kuusia löytyy aika monta.
Tässä muutama
Pöytäkuusia on 2 kpl ja pieniä mäntyjä 2.
Pahvikaartiokuusia on 2 lumista ja 2 vihreää.
Noita hopeisia kuusia on yhteensä 2kpl ja valkoisia ei ole kuin tuo yksi.
Noista saa varmasti hienon metsikön aikaiseksi.
Keskelle metsää voisi jättää tuon kirjan ja sen päälle laittaa seimiasetelman.
Niille pitäis vaan tehdä se talli.
...hmmm...
Tai sitten kerätä sinne metsään enkeleitä
Tai tonttuja
Tai metsän eläimiä - peurat löytyy jo.
Tämä syntyy varmaan rakentaessa;
Mutta luulen että tähän saattaa joutua jonkun ihanuuden ostamaan :-D
Ja valot. Tuohon metsään pitää ehdottomasti saada valot.
Ja alle valkoinen kangas/liina. 
Tekolunta tai muuta liikkuvaa on turhaa edes ajatella lintuperheessä.

Mutta toisaalta, jos tekisikin jotain "eleganttia".
Lintuhäkki -hyasintti, muutama vanha kirja lisää, muutama joulukoriste.
Viime vuonna en tähän oikein panostanut, eli tänä vuonna panostan.
Kyllä se siitä varmasti syntyy kun joulukoristelaatikot ovat olkkarissa ja niiden järjestely alkaa.


Tämä Ikean Örkened pitäisi käydä katsomassa "livenä".
Olen haaveillut vanhasta ikkunankehyksestä, mutta tästä voisi saada maalattua juuri oikean värisen.
Lasit voisi vetää huurteiseksi lumispreyllä.
Silloin ne voisi pestä joulun jälkeen vaikka ihan valokuvakehys-käyttöön.
Eli Ikeareissu pitänee tedä, vaikka siellä ei mitään sinistä joulukoristetta olekaan myynnissä.
:-D

Hui, 
Viimeisen vuorokauden aikana täällä käyneiden määrä on ylittänyt 10 000!!
Wow.
Hurjaa.
Jännää.
Mukavaa.

Kiitos käynnistä teille kaikille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti