torstai 3. lokakuuta 2013

Yksinkertainen on kaunista...

No itse en ole niitä ihmisiä, mutta ajattelin kyllä tehdä jonkun kuva-kollaasin helpoista, yksinkertaisista koristeista, joilla saa tunnelmaa aikaan.

Moni ystäväni elää ahtaasti ja ajatus joulukoriseista ahdistaa.
Ihan heitä ajatellessani tuli mieleen tehdä kuvasarja "yksinkertainen on kaunista" -
Sillä periaatteella, että kaikki joulukoristeet mahtuvat yhteen pieneen kotilaatikkoon, mutta tuovat tunnelmaa.
Sillä periaatteella että olisi ennen ja jälkeen kuvat.
Ensin normikattaus ja sitten joulu"hipaisu".
Sitten vaikka sohva, ja sille sama juttu.
Joulun tunnelmaa pienellä vaivalla, rahalla ja tavaramäärällä.

Yritin etsiä netistä kuvia, mutta ihan tuskaahan se on.
Kokeilin useita hakusanoja, mutta mitään ei löytynyt.
Tämä on lähinnä sitä, mitä tarkoitan - tässäkin toki jo liikaa, joissain kuvissa.

Olen kerran koristellut työpaikalle pöydän joulupuurolle niin, että vedin ruskean pakkauspaperin pöytäliinaksi, tein lumihiutaleita rei'ittäjällä laitoin pöydälle muutaman tuikun punaisiin laseihin ja kulhollisen appelsiineja. 
Yksinkertaista ja tunnelmallista.
Toisella kerralla käytin valkoista paperia, laitoin puurolusikoiden ympärille punaiset rusetit ja samaiset ikean pienet punaiset lasit kynttilöille.
Ja taas ihmiset ihastelivat.
Eli jotain tällaista... mutta sinisillä sävyillä.

Uusi kamera vaan pitää hankkia, vanha kun lähti jonkun matkaan reissussa.
Voisihan sitä tuolla taskumallillakin kyllä yrittää - jos löytyisi joku kiva kuvanmuokkausohjelma netistä.
Täytyy etsiä.

Nyt pitää mennä nukkumaan.
Jätän idean hautumaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti