torstai 15. marraskuuta 2012

Ryhmäkuva yms.

Kokosin nyt täällä asunnossa olevat koristeet kasaan.
Mitäs muutakaan klo 01:51 aamuyöllä.
Ja kuvatakin piti.
Ei oikein onnistunut mutta saattepa jonkinlaisen kokonaiskuvan väreistä.
Oikeastihan nuo värit eivät riitele keskenään ollenkaan.

Tein tänään testin. Ostin askartelukaupasta pienet kirjaimet ja maalasin ne.
Ne näytti aluksi aika tylsiltä joten koristelin ne leikkurilla tehdyillä 3 erilaisilla lumihiutaleilla.
Joku paikka noillekin pitää sitten keksiä - niistä tuli ihan kivat ~ ainakin itse tykkään.

Käväisin vielä pyörähtämässä Stockkalla ja Anttilassa. Päätin, etten osta Stockkan pallosarjaa - muutaman turkoosin pallon takia on turha ostaa koko pakettia. 
Anttilasta oli pienet turkoosit pallot jo loppu! Onneksi ehdin ostaa paketin jo. Niitä vaalempia oli pari pakkausta jäljellä; mutta en taida niitä enempää tarvita.

Nallen vasemmalla puolella on viime joululta tumman sininen kolibri. Niitä oli Etolassa ja onneksi ostin niitä silloin 4 kpl. Yhdellä on siipi vähän murtunut, mutta saa olla. Meillä kaunistaa kotia myös siipirikot.

Pitää käydä vielä
Indiska
Etola
Keskustan Stockkmann
Sokos

Sitten taitaa riittää. 
VArmaan riittäisi jo, mutta jos siellä on kuitenkin jotain ihanaa.
Siis sinistä.
Tummaa tai vaaleaa,
puhadasta tai vihertävää.

Nyt nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti