tiistai 8. joulukuuta 2015

Rakkaimmat joulukoristeet

Tuli saikkupäivä yllättäen,
ja koska on pysyttävä hereillä pienten vihreiden terroristien takia,
ajattelin kahvinjuonnin lomassa kuvata keittiössä muutaman, 
kun ihmeiden ihme, 
aurinko paistaa sisään ikkunasta!

2012 kävimme juuri ennen Joulua Tukholmassa.
Nämä  laisset pallot ovat sieltä.

Nämä ovat olleet esillä kai yhtenä jouluna,
koska mulla on vihreää vain kylppärissä ja keittiössä,
ja pelkään että näille käy jotain huuruissa
(suihkun kosteus ja keittiön höyryt)
joten ovat vielä turvassa.
Mietin juuri näiden purkittamista keittiöön.

Nämäkin ovat lasiset ja samalta reissulta,
ostin kumaakin kokoa kaksi.


Sinellin askartelupallon sisällä on 
hiekkaa ja simpukoita Costa Ricasta;
väsäsin nämä (2kpl) kylppäriä varten. 


Ensimmäinen ihan oma, itse ostettu joulukoriste
(minkä muistan)
on tämä enkelikolmikko. 
En muista mistä ostin enkä vuottakaan tarkasti,
joko 1995 tai 1996.


Nämä suloiset Kiiwit.


Lisäänpä tähän ihan itse otettu kuva aidosta otuksesta 
Ulva-saarelta Uudesta -Seelannista.
Poikkeuksellisesti päivänvalossa liikkunut yöaktiivinen
lintu ei välittänyt pätkääkään kuvaamisesta muutaman metrin päästä.
Me toki seisoimme polulla sääntöjä noudattaen, 
siinä se siis polun vieressä etsi matoja tuhisten.


Meillä oli vuoden verran toisella puolella tietä ihana sisustuskauppa.
Siellä myytiin Sian tuotteita.
Katselin näitä lintuja ikkunassa pari viikkoa 
ennen kuin hain pariskunnan kotiin.
Mietitytti tuo bling-bling.
Vuosi oli 2011.



Parin euron kirppari-löytö-enkeli.


Tämä jengi saa mut hymyilemään.
Muuttivat meille jostain 2012 jouluksi.
Tänä vuonna ovat mun tietokoneen ympärillä makkarissa.


Marraskuussa 2014 jouduin viemään hamsterini 
lopetettavaksi suuren kasvaimen takia.
Miss Deen muistolle ostin sinä päivänä nämä kaverit Prismasta.
Kuva latautui väärin päin mutta olkoon noin.


Sain tämän ystäväni minulle tekemän 
tonttutytön lahjaksi jouluna 2014.


Näitä löysin Lontoosta 2013.
Pikkutavarakaupassa maksoivat kai 2 £/pakkaus
(pakkauksessa 4 palloa)


Tilasin joku vuosi sitten Ellokselta valkoiset tädet...
Valkoiset ne olivatkin mutta ne oli päällystetty 
vaalenapunaisena kiiltävällä glitterillä.
Pidin tosi paljon tähtien muuodoista 
joten päädyin maalaamaan ne kahdella eri sinisellä sävyllä.


Vaaleanpunainen glitteri hohtaa edelleen joistain paikoista,
mutta niin vähän että se ei haittaa.
Sininen maali päästää kimalluksen läpi kivasti.


Nämä nalle-enkelit on äidiltä.


Vihreä pallero-lintu löytyi kesällä kirpputorilta.
Se on lakattu, joten ei levitä ENÄÄ glitteriä joka paikkaan.
Ihan tavallisella askartelulakalla lakkasin, 
taisi olla Decoupage-lakkaa, millä glitterit sai kiinnitettyä
 harakkaan lopullisesti.


Käykäähän muuten äänestämässä maan kaunein kaupunki-kuusi

Loppuun acapella-yhtye Pentatonixin
Sugar Blum Fairy
eli Pjotr Tšaikovskin baletista Pähkinänsärkijä
Makeishaltiattaren tanssi
(menikö hiukan aikaa löytää tuo nimi suomeksi)

Pentatonixin sovitus kappaleesta on juuri saanut Grammy-ehdokkuuden.


Kyllä tekisi mieli mennä katsomaan kerran vielä tuo baletti.
Olen sen joskus ihan pikkuisena, varmaan alle 10 v nähnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti