torstai 31. lokakuuta 2013

Ei jouluinen postaus...

En todellakaan voi nyt aloittaa tuolle nelijalkaiselle omaa blogia, eli kirjoitan siitä nyt jutun tänne.

Sain siis työhöni liittyen lahjaksi hamsterin.
Kyllä multa ensin kysyttiin, että tiedänkö kuka sen voisi ottaa; 
ja 3 minuuttia mietittyäni ajattelin, että voisinhan minä sen ottaa.

1. Asun yksin (noh, onhan noita siipiveikkoja) eikä asiasta tarvinut neuvotella kenenkään kanssa.
2. Minulla on ollut sekä marsu että hiiri, eli periaatteessa pienen jyrsijän vaatima hoito on tuttua.
3.Tulen töistä aina niin myöhään, että linnut nukkuu; joten yöeläimenä hamsteri sopii hyvin minunlaiselleni ihmiselle - voin huolehtia sen tarpeista aina iltaisin /öisin; viikonloppuisin kotiudun meinaan aina puolen yön aikaan.
4. Se tuli ilmaiseksi häkin (duna) kanssa, joten rahaa ei mennyt kuin pari kymppiä mökkiin ja ruokiin 
(joita edelleen jäljellä)
5. Pieni jyrsijä ei voi olla vaikea lemmikki noin muutenkaan...

Ja niinpä hamsteri muutti taloon.

Se oli elänyt n. 5 kk lapsiperheessä, sitä oli herätelty ja se oli oppinut puremaan saadakseen olla rauhassa.
Mua se puri ekana päivänä kaksi kertaa, kun laitoin sen häkkiä kuntoon.
Sen jälkeen se on purrut kerran, kun ehti tuonne eteisen kenkälaatikon takana olevaan pesäänsä nukahtaa ja jouduin herättämään sen, että sain sen häkkiinsä.
Tuon jälkeen ei ole puremia tullut ja se on siinä mielessä oikein kiltti hamsteri.

Se tosiaan sai nimekseen Dee (Dii) hamsterin antaneen pojan mukaan ja koska se varmistui tytöksi, virallisesti siitä tuli Miss Dee.

Yksi hyvä juttu on, että Dee syö hyvin. Tai noh, syö hyvin vihanneksia ja vähän hedelmiä mm. omenaa.
Olen ostanut sille Hamsterille tarkoitettuja hyvälaatuisia pellettejä, pelletti-siemensekoitusta
ja kaksi eri pussia hamsterin herkkuja.
Ei syö niitä. Hienostoruokaa?
Se haluaa syödä ilmeisesti jonkin verran ravintoköyhää ruokakaupan jyrsijäsekoitusta, mitä harrastelijat eivät suosittele. Sitä se oli saanut edellisessä kodissaan ja nyt laaturuoka ei kelpaa.
Se kyllä saa vihanneksista paljon kaikkia hyviä ravintoaineita ja on todella pirteä; kun on hereillä.
Se on hiukan menettänyt ylipainoaan ja siitä on tullut hamsteriksi hyvin ketterä.
Ehkä se on ihan hyvä näin.
Hamsterit tarvitsevat myös eläinproteiinia, joten Dee saa kananmunaa, kuivattuja toukkia ja sirkkoja sekä joskus pienen palan juustoa.
Eläviä toukkia en ole vielä ostanut, ne kammoksuttaa mua jotenkin.
Noin kerran viikossa se saa herkutella jollain epäterveellisellä - keksinmurusilla, pienellä palalla pastaa tms.

Mutta...
Yöeläin...pah. Deetä on siis herätelty edellisessä kodissa ja sillä ei ole minkäänlaista rutiinia.
Se on välillä hereillä aamuisin, välillä päivisin, välillä iltaisin ja välillä öisin.
Mulla meni tuossa melkein 2 päivää, etten nähnyt siitä kuin takapuolen, kun se nukkui mökissään.
Se on oppinut myös laittamaan oven kiinni, eli tukkii paperisuikaleilla oviaukkonsa, jos haluaa nukkua valoisaan aikaan tai kattovalo häiritsee.
Eli ei ole mulla leikkikaveria kuin muutamana myöhäisenä iltana viikossa.

Sitten virikkeet... Olen yrittänyt kaikkeni, että sillä olisi lajityypillisiä virikkeitä.
Tiputtelen herkkuja (pähkinöiden murusia tms.) sen puruihin, jotta joutuu niitä etsimään - kuten luonnossakin etsii ruokaansa. Olen piilottanut herkkuja myös vessapaperirulliin ja pieniin laatikoihin.
Ilmeisesti Deeltä on jäänyt lukematta se pätkä hamsteri-kirjasta, missä kerrotaan tästä järsimishalusta.
Yksikin laatikko on ollut sillä nyt 3 viikkoa, pienintäkään reikää siihen ei ole ilmaantunut.
Sillä on häkissään kolmea eri puulajia nakerreltavana - ei koske niihinkään.
Dunan seinään se tekee pakoaukkoa juomapullon viereen - sitä se järsii.
Kovan muovin järsiminen tuottaa niin kovaa meteliä, että herkkäunisemmalta voisi jäädä unet väliin.


Ja suositeltu vapaana olo aika...
Eteisestä on nyt tehty hamsteriturvallinen ja siellä se saa temmeltää.
Jos en pysty sen kanssa siellä istumaan, laitan sen tunneleineen ja juoksupyörineen kylpyammeeseen, missä sillä olisi häkkiinsä verrattuna melkein kolminkertainen tila liikkua, namijemmoja, tunneleita ja muuta virikettä.
Ei kelpaa.
Se käyttää kaiken amme-aikansa pakoyrityksiin.

Eteisessä se kyllä juoksee, mutta parasta sen mielestä on eteisen maton järsiminen.
Sittten kun sen laittaa häkkiin, vaikka se olisi ollut vapaana ollessaan aivan nukahtamispisteessa, alkaa järjetön protestointi; se roikkuu dunan katon pinnoissa ja puree niitä.
Melkein tulee jo paha mieli...


....Pleasee...


Halieläin hamsteri ei ole. Syyrianhamsterit elävät luonnossa täysin erakko-elämää, aikuiset kohtaavat toisensa vain paritellakseen. Eli mitään tarvetta hellittelyyn sillä ei ole. Kun istun eteisen lattialla seuraamassa sen touhua, toimin Deelle vain ja ainoastaan kiipeilytelineenä.

Näissä kuvissa hamsterin takajalat koskettaa mun polvea tai muuta,
En roikota sitä ilmassa...


...Älä ota kii...

... Haluu pois...

 ...Päästääääää ....


Kello on puoli kaksitoista yöllä, eikä neiti ole vieläkään herännyt.
Jää sitten tänään juoksut juoksematta - mun pakko mennä nukkumaan, aamulla on koulutuspäivä.

Pienille lapsille en suosittele hamsteria lemmikisi, niistä ei ole mitään iloa :-D
Niitä ei oikeastaan voi pitää sylissä (eivät tykkää olla ja yrittävät vain päästä pois tilanteesta), yöeläiminä ne ovat vilkkaimmillaan hämärässä, kun lapset nukkuvat.

Hamsteri on vähän niin kuin akvaario, sen hoitaa (ruoka, häkki yms) ja siten sen touhuja on mahtava katsella - jos jaksaa valvoa.

Mutta suloinen se on, ei voi muuta sanoa.



Eikö olekin?

Pikkuinen neiti "minä itte"; esimerkiksi sille ei kelpaa ojennettu käsi, kun avaan häkin ja pyydän sitä tulemaan, sieltä häkistä pitää kammeta ulos ihan ite - siihen reunalle vaappumaan.
Sitten saa ottaa käteen ja päästää lattialle.


Sellaista elämää täällä tuon karvaotuksen kanssa.
Kaikessa hankaluudessaan, se on aika ihana.

Ostin mä tänään yhden joululehti-ihanuuden, mutta teen siitä oman postauksen.
Turhaa tähän sotkea, kun otsikkokin on tuollainen.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Biltema

Löysin Bilteman sivulta aika hauskat siniset koristeet.
Nämä on pakko käydä katsastamassa ihan itse kaupassa.
Hinnat näissä on todella alhaiset, eli tonttu maksaa nettikaupassa 1,69€, hassu kuusi 5,79€ ja hirvi 3,99€.






Miten tää voi joulun alla olla näin vaikeaa...

... olla ostamatta mitään...

Mun piti vain käkydä ostamassa pussi siemeniä linnuille, mutta "eksyin" Itikseen, käväsin Clas O:lla. Stockkalla ja Anttilassa - sekä Tiimarissa.

Tiimarista lähdin tyhjin käsin, Stokkalta ostin elukoille ruokaa ja hamsterille hauskan virikelelun (eli periaatteessa järkevää) mutta Anttilasta ostin sitten kaksi rullaa ihanaa kankaista lumihiutalenauhaa ja Ihana joululehden. Ihanassa oli aika kivoja ideoita. Tämä lumitähtinauha oli kallis, 7€ 2,5m rulla, mutta eikö ole kaunista???

Nuo vaaleansiniset helmiketjut on Clas O:lta, NIitä lumihiutalepalloja ei ollut vielä myynnissa sinisenä, mutta voi niitä, jotka tekevät vaaleanpunaista joulua... siellä oli todella suloisia vaaleanpunaisia koristeita!

Anttilasta löytyi sinistä ... 

Noi ylemmät jää kyllä kauppaan mutta näitä toisia harkitsen... 

Täytyy vaan tutkia, että ovatko lasia vai muovia.
Jos ovat lasisia niin sitten pitää miettiä tarkasti.
En nyt muuten, mutta lentävä terroristikaksikko saattaa tehdä niistä aika nopeasti sirpaleita, joten ne pitäisi sitten laittaa jotenkin niin, etteivät missään tilanteessa pääsen niihin koskemaan.

Kävin myös Fidan kirpparilla.
Löysin todella kauniit verhot, 3€ kpl.
Tumman siniset kirjailluilla hopeisilla tähdillä. 

Otan huomenna kuvan päivänvalossa, salamalla niistä ei saa hyvä kuvaa.

Luin juuri http://jouluhelinaa.blogspot.fi/ blogista, että keskustan Stockkan jouluosasto on avattu ja kuvissa näkyi aika paljonkin sinistä.
Mihin mä joudunkaan tänä vuonna... ja mitä mä kirjoitin pari viikkoa sitten, ettei olisi mitään sinistä.
Turhaa oli valittaa... Josko perjantaina ehtisin sille puolelle kaupunkia.

Nyt taas jatkamaan "heitä ylimääräistä tavaraa pois makuuhuoneesta"-projektia joulumusiikin säestyksellä.


maanantai 28. lokakuuta 2013

Lamppu välähti päässä!

Nyt kun täältä on lähtenyt jo 2 kirjahyllyä (ja lisää lähtee ensi viikonloppuna)
 ja uusi tulee 4 viikon päästä pyörittelen noita valokuva-albumeja, kirjoja yms. paikasta toiseen, kun ne on tiellä missä ne vaan on.

Samassa kasassa on 2 albumia lehdistä leikattuja reseptejä - ja sitten välähti.
Teen ainakin kolmelle kaverille keittokirjat.

Siis perustana halpa vihko, kannen koristelu, sitten muutama ateria koottuna vihkoon: 
alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka.

Yksi ystäväni on rakastunut joten hänelle romanttisia illallisia kahdelle, toinen on nuori äiti, hänelle myös lapselle sopivia reseptejä jne.

Katotaan mitä tulee.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ei tästä hommasta tule nyt yhtään mitään...

Piti alkaa sitten illalla askartelemaan joulukuusia.
Miks ei voinut tehdä mitään järkevää?

Mutta kun tv:stä tuli "Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2" 
Niin ei kai auttanut muuta kuin kaivella juttuja esiin ja tehdä vessaan ne hiekan väriset kuuset mitä olin suunnitellut. Ei niistä oikeastaan hiekanvärisiä tullut mutta ihan kivat.
JA yksi ajatusvirhekin tuli, muttä väliäkös sillä - tuonne vessaan nämä tulee "rantatunnelmaan".





Hoitokoiran kanssa kävin lenkillä ja sain kerättyä muutaman oksan talteen.
Ne vois toisaalta laittaa vaasiin- ilman koristeita toki. 
Heh. 
Mutta silloinhan ne on vaan koristeoksia.

Päivitin vahingossa tekstin jo, ilman valokuvia.
Pitäisköhän mennä vaan nukkumaan?
En vielä.

Ostin Kotilieden "jouluelämää" -lehden.
Selasin läpi, tuntuu kuin siinä ei olisi muuta kuin ruokaohjeita.
Niitä samoja kuin kaikissa muissa.


Toisessa oli sentään itämaiden ruokia ja muutakin ihan uutta.
Miksi noi kannet on pinkkejä?
Niin ja se yksi oranssivihreä-koirakuva-lehti jäi vielä kauppaan.
Kannattaako se ostaa edes?

Ostin kaupasta myös glögiä.
Koska vaaleaa ei ollut, päätin repäistä ja kokeilla uutta sokeroimatonta.
No yök.
Maistuu aivan hermesetas-pastillille.
Tuoksu on hyvä mutta maku kamala.
Jättäkää hyllyyn.


Ajattelin sunnuntain kunniaksi tunnelmoida, juoda glögiä ja lukea joululehteä.
No tästä on tunnelmointi kaukana.

No ehkä mä luen sen lehden ennen kuin alan siitä sen enempää valittamaan.

Nettikaupoissa tuli taas pyörittyä...

... tai no lähinnä kauppojen nettisivuilla.

Katsokaas tätä!
Löytyy pinkkinä, kultaisena hopeisena ja SINISENÄ!!


Sitten Hemtex.

Käykäähåän kurkkaamassa, esimerkiksi tätä
Sieltä löytyy myös aivan ihana Elsa Beskov-sarja sekä kaunis kaitaliina.
...no onhan sielä patalappuja, keittiöpyyhkeitä... ja kaikkea muutakin.

Sitten löysin unelmien torkkupeiton Stokkalta. Taitaa jäädä haaveeksi hinnan takia. Sarjaan myydään erikseen tyynyjäkin. Eli peitto + 2 tyynyä = 200€... jos ei nyt lottovoittoa tule niin jäävät kyllä kauppaan.
Jos saman tapaisia tuotteita näkyy jossain, saa vinkata.

Piti kirjoittaa muutakin, mutta hamsteri heräsi. Siis sen kanssa leikkimään. 
Mukavaa sunnuntai-iltaa.





Oma joulukalenteri

Kun ei ole lapsia, ei ole stressiä joulukalenterista.

Ajattelin siis tehdä itselle joulukalenterin; tavallaan tekemistä marraskuun lopusta jouluaattoon.

Saan aloittaa joulutouhut täydellä teholla maanantaina 25.11.
Edellisenä viikonloppuna saattaa tulla yövieraita yms eli täytyy olla hämmentämättä ihmisiä liikaa :-D

Isompia asioita täällä pikkukodissa on keittiön siivous 
(vuosittainen hella pois paikaltaan & taustan siivous jne.) ja tietenkin joulukoristeet.

Mulla on viikkovapaat yleensä sunnuntai ja maanantai, eli niille tulee sitten enemmän hommaa.

maanantai 25.11.

Keittiön suursiivous (helppo sinänsä, keittiön koko 2,9m2)

Tiistai 26.11.
Hae joulukoristeita vintistä 2 laatikkoa
Aloita keittiön koristelu

Keskiviikko 27.11.
 Tee laatikko (koristele kauniisti), mikä mahtuu lintuhäkin alle ja kerää siihen olkkarista koriste-esineet,
mitkä eivät jää esille jouluksi.

Torstai 28.11.
Siivoa eteinen ja koristele se.

Perjantai 29.11.
Siivoa kylppäri ja koristele se.

Lauantai 30.11.
Hanki ensimmäiset hyasintit tuomaan tuoksua ja laita ne koristehäkkeihin linnuilta suojaan.
Käy kävelemässä Helsingin Joulumaailmassa ennen työiltaa.
Harmi kun ei ole aikaa mennä Suomenlinnan tapahtumaan...

Sunnuntai 1.12.
Ota rauhallisesti koko päivä, juo glögiä, keitä eka riisipuuro.
Hae lisää joulukoristeita alas ja suunnittele olohuoneen koristelua. Älä vielä tee mitään muuta.
Käy kävelyllä. Jos ei ole lunta, käy kerää jotain materiaalia vielä luonnosta.
Laita ainakin kahteen ikkunaan jouluvalot illaksi.
(asun kulmahuoneisossa, eli että molemoiin ilmansuuntiin näkyy jostain ikkunasta valoa)

Maanantai 2.12.
Täsä vaiheessa makuuhuoneen iso kaappi pitäisi olla valmis.
Järjestä tavarat paikoilleen.
Siivoa makuuhuone samalla kunnolla.

Tiistai 3.12.
Koristele makuuhuone.
Pystytä sinne "pikkujoulukuusi".

Keskiviikko 4.12.
Vie ylimääräiset tavarat vinttiin säilöön.
Tuo viimeiset joulukoristeet alas.

Torstai 5.12.
Tee viikkosiivous.
Laita jouluvalot loppuihin ikkunoihin.

Perjantai 6.12.
Vietä itsenäisyyspäivää.
Kestitse ystäviä.

Lauantai 7.12.
Käy Malmin Joulumarkkinoilla.

Sunnuntai 8.12.
Käy naisten Joulumessuilla ja kävelyllä keskustassa joulukadulla.

Maanantai 9.12.
Tee kevyt siivous.
Askartele jotain.

Tiistai 10.12.
Leivo pipareita.
Koristele valkoisella ja sinisellä.
:-D
Oulunkyllän kirkossa on joulukonsertti. Mene sinne jos tuntuu siltä.

Keskiviikko 11.12.
Käy ennen töitä Vanhan joulumyyjäisissä.

Torstai 12.12.
Tähän voi keksiä jotain... vaikka askartelua.

Perjantai 13.12.
Harmi kun ei pääse Luciaa katsomaan Helsingin keskustaan, kun pitää olla silloin töissä.
Pitää keksiä jotain omaa valo-juttua...

Lauantai 14.12.
Tähän kans jotain...
Varmaan jotain joululahja-juttua...

Sunnuntai 15.12.
Säätiön kokous.
Illalla kävelylle jos on hyvä ilma.
Käpylän kirkossa soi Kauneimmat Joululaulut klo 19-20

Viikolla 51. mahdollisesti edessä muutaman päivän retki Lontooseen.

Maanantai 16.12.
Joululahjaostoksille.
Paketoi lahjat.

Tiistai 17.12.
Pystytä Joulukuusi.
Älä koristele.
Anna lintujen tutustua siihen.

Keskiviikko 18.12.
Laita valot kuuseen.
Älä koristele.

Torstai 19.12.
Laita muutama koriste kuuseen.

Perjantai 20.12.
Fiilistele töissä pikkujouluissa.

Lauantai 21.12.
Viimeistele koristeet. joka huoneessa.
Etsi paikka mahdollisesti Lontoosta ostetuille koristeille :-D

Sunnuntai 22.12.
Leivo lisää pipareita ja koristele niitä.

Maanantai 23.12.
Käy kaupassa, valmistele jouluruokia.
Siivoa vielä kunnolla. Vie matot ulos, petivaatteet myös.

Tiistai 24.12.
Älä tee enää mitään.
Syö hyvin, lepää, nauti.

Jouluperinteiden historiaa

Törmäsin juuri ennen koneen sulkemista ihanaan sivustoon, tutkin sitä paremmin huomenna.

Luulen että monet teistä herää mua ennen eli



lauantai 26. lokakuuta 2013

Sadepäivän puuhia

Noh, tietenkin, AINOASTAAN ja VAIN koska tuo hoitokoira on täällä (vaivaton tyyppi, oikeasti)
en viitsi touhuta normaaleja lauantaiaamun juttuja (lintujen lennätys, siivous)
niin istunpa tässä päydän ääressä ja..hmm.. tulipahan mieleen tehdä pari pallokokeilua.

Eli kävin Tiimarissa (pari kertaa) ja Sinellissä varmaan kuukausi sitten ja 
mukaan tarttui nämä: 


Noitahan piti ostaa sitten monta, kun oli se "osta kaksi, ota kolme" tarjous... ja onhan se vieläkin voimassa.

Noita palloja ostin siis useamman laatikon, noi valkoisethan tuli vähän niin kuin ilmaiseksi kaupan päälle :-D
2€ oli paketti, niitä oli myös pinkkejä.

Tänään siis iski tässä istuessa inspiraatio ja tein tarroilla sekä nuottikuvioisella teipillä pari kokeilua.


Ei toimi tuo nuotti sinisellä pohjalla ollenkaan. Höh.

 Nämä enkelitarrat on ihan liian paksua materiaalia näin pieneen palloon... 
toimisikohan paremmin valkoisessa?
 Periaatteessa joo, mutta nuo rypyt!! Pitää hommata ohkasempia tarroja.

Nuotti ei oikein toimi tässäkään. Siis jos olis enemmänkin tuota mustaa, niin voisi toimiakin.

Sitten kokeilin lumihiutale-tarroja.
Näitä piti ostaa 3 arkkia, mutta kun ei ollut kuin 2 niin päädyin niihin enkeleihin sitten kolmanneksi.



Nämä toimii!! Eihän näitä voi enää oikein laittaa takaisin laatikkoon...

 Joo, näyttää paremmalta...
Mutta jotain puuttuu...hmm... Ehkäpä pari lumihiutaletta?


Hiukan parempi, mutta tuohon pitäisi saada jotain pientä "piperrystä" 
ja noita isompia lumitähtiä vois olla vain 3.
No onhan tässä aikaa.
:-D

Löytyisiköhän jostain pikkuisia lumipalloja?

Nyt taas koiran kanssa ulos ja töihin.


Hassuja videoita Ameriikan maalta

Youtube on täynnä ohjevideoita kuinka koristella koti jouluksi.

Tästä tulee kyllä ähky mutta...Katsokaa omalla vastuulla.


...Kokeilempa tässä samalla tätä videon upotusta...

Ei onnistunut eli linkkailen vaan...

...Hah, 2500 lamppua puuhun...

Ja ne koristeet
ooo... jotain sinistä!



Tää on jo aika kamala... jos nuo edelliset ei ollu
hih hih hih... risukuusi 4:15


Ja tässäpä ohje lemppari-urheilujoukkueen teeman mukaiseen joulukuuseen
Huh huh.
Kääk.

Niinpä taitaa olla 

hih... Pitäisköhän linkata tää kohtaan "Ideoita"... en taida.

Nähkäämme unia täydellisistä joulukuusista.
Siis ei näistä.

 Hyvää yötä.




Tarinaa oudosta "suhteestani" Joulupukkiin

Tämä tarina on tosi.

Ihan oikeasti.

Täytin huhtikuussa 40 vuotta enkä pelleile tässä asiassa :-D

Luulin että olin aiheesta joskus kirjoittanut, mutta en ollutkaan.

Haen teetä (harmi, ostamani glögi unohtui työpaikalle) ja aloitan.


Pienenä uskoin Joulupukkiin, äiti oli taitava pitämään taikaa yllä.
Kun niitä kysymyksiä siten tuli, niin vastaus oli, että oikea joulupukki on olemassa, mutta koska hänen pitää kiertää koko maapallo yhden yön aikana, hän palkkaa apulaisia, "ihmistonttuja" tekemään työtä hänen puolestaan. Nämä ihmiset on tarkasti valittu Joulupukin toimesta ja ovat tavanneet Joulupukin ja saaneet häneltä ohjeita miten toimia. Mukanaan heillä on joskus ihan oikeita tonttuja.

Ollessani teini-iässä äitini voitti kilpailun missä etsittiin Suomen Joulumaalle kuvittajaa tekemään piirrokset ja suunnittelemaan Joulupukille uutta ilmettä.
Äiti voitti tuon kilpailun ja teki vuosien ajan töitä Joulupukille.
Joulupukki kirjoitti lasten kirjeet äidin piirtämälle kirjoituspaperille ja sulki ne kuoreen,
mitä koristi myös äidin tekemä kuva.

Joulupukin asukin uudistettiin, kuten myös muorin ja tonttujen.
Muutamaa vuotta myöhemmin Joulupukki kirjoitti kirjan (Salanimellä Kari Keränen; tietenkin),
jonka äitini kuvitti.
Oli oikeasti aika hauskaa vastata kotipuhelimeen, kun langan päässä puhui Joulupukki ja kyseli 20-kymppiseltä toukokuussa (kirja tehtiin kevään aikana, jotta se ehti joulumarkkinoille)
että "oletkos ollut kilttinä".
90-luvulla äiti edusti Joulupukin kanssa viikon Harrodsilla Lontoossa.
Hän kävi sisustamassa Joulupukille kammarin Rovaniemen Joulupukin pääpostiin.
Silloin oli ihan normaalia sanoa, jos joku soitti
"Äiti ei ole kotona, hän on Rovaniemellä. Joo, koko viikko siellä menee kun on koko Joulupukin kammari sisustettavana". Puhelinvastaajassa oli usein viestejä joulupukilta. Niitä piti sitten kirjoittaa muistiin äitiä varten.
Ja tämä kaikki siis aikuisuuden kynnyksellä.

Tavallaan uskon edelleen Joulupukkiin; on hyvä että maailmassa on hahmo, joka ei sinänsä liity mihinkään uskontoon vaan on vain hyväntahtoinen vanha ukko, joka toivoo ihmisten käyttäytyvän kauniisti toisiaan kohtaan ja rauhaa maailmaan.

http://www.joulupukki.fi/

Näyttää herran kesäasu olla edelleen äidin kynästä :-D



perjantai 25. lokakuuta 2013

Hamsteri-kuvien punaisuudesta :-D

Mulla ON punaiset seinät makuuhuoneessa ja sängyllä on muutama punainen tyynykin.

Huoneeseen tulevat joulukoristeet ovat sinisiä; vielä en anna periksi niille punaisille.
Vaikka vuosi vuodelta ihanampia juttuja löytyy, yritän nyt pitää päätöksestä kiinni.



Ja niin, tuo tonttuhattu on punainen. Kun noita karvaisia ei löydy sinisenä :-D

Mulle tuli koira hoitoon koko viikonlopuksi.
Jes, saan hyvän syyn mennä metsään keräilemään juttuja.

Keittiö kaipaa uutta oksaa. Ne käkkyräoksat on niin hankalia ja muutenkin tykkään tässä kohtaa "suomalaisesta" puusta enemmän, eli ihan suoraa oksaa sammalella tai jäkälällä.


Mun mielestä tuo pari vuotta keittiössä ollut käkkärä voi olla tänä vuonna ihan muualla, 
tai sitten mennä kaappiin.

Yksi oksista on maasta löytynyt lehtikuusen jäkäläinen ja käpyinen oksa,
josko niitä löytyisi maasta lisää. Täytyy odotella huomen aamuun, töiden jälkeen kun tuon nelijalkaisen kanssa lähtee ulos niin kello lähentelee keskiyötä ja pimeässä puistossa ei todellakaan nää, mitä on kotiin raahaamassa. Joku laatutaso pitää pitää!!

Ja taas vei internetin ihmeellinen maailma pienen ihmisen ajatukset...

 Tämä on edelleen yksi ihanimmista sinisistä joulukodeista 
(ehkä kuitenkin ihan pikkuisen liian pelkistetty)


Kumpa olisi edes oma ulko-ovi... Tosin vaihtaisin kuusen vihreäksi, muuten ihana.


Ja voisi se verantakin olla tämän kokoinen... niin sen oven vieressä.
Vaikka en sinänsä omakotitalosta haaveile niin pikkuruinen piha rivitalossa voisi olla mun makuun.

Ja nyt sitten töihin viettämään perjantai-iltaa.


Muutama hamsukuva

Kokeilin muutamaa eri kuvankäsittely-ohjelmaa netissä
( hain "photo editor online")
ja tässä on tulos


 
Tässä hamsua "hiukan kiusattiin eli pidin paikallaan n. 20 sekuntia.
Mun neiti ei millään kerinnyt toimia mallina, hatussa olleet pähkinänmurut eivät oikein kelvanneet.

Joulua odotellessa näitä on hauska väsätä.


torstai 24. lokakuuta 2013

Ensimmäinen joululehti-ostos

Ostin tänään Kodin Joulu -lehden.

Siinä oli aika paljon ruokajuttuja, mutta toisaalta ihania ideoita.
Muistilista joulumielen saavuttamiseksi, joulu"hullujen" haastatteluja ja hiukan koristeita.
Sinisiäkin palloja oli esitelty.



Rauhaisaa lukuelämystä en saanut tässä aikaiseksi, koska tuota hamsteria, joka viilettää ympäri huonetta, pitää vahtia ja outoja ääniä kuuluu milloin mistäkin nurkasta.
Dee niminen neitihamsteri ei ole se maailman ketterin eläin, intoa kiipeämiseen on kyllä ihan liikaa.
Eilen se vääntäytyi sisään yhden kotilaatikon kantokahvasta ja siellä se sitten pyristeli tuikkukippojen keskellä; onneksi se ei saanut mitään rikki. 

Kuvaa ottaessa Miss Deetä ei ole kiusattu, vaan se etsi tonttuhatusta herkkuja.
On se vaan niin syötävän söpö tapaus.


tiistai 22. lokakuuta 2013

Yöllistä fiilistelyä...

Mun EI pitänyt tehdä tänään mitään ihmeellistä, MUTTA...

Mulle on tulossa iso kaapisto makuuhuoneeseen, sänky pitää sitä varten siirtää ja muutenkin kaikki tavarat vaihtavat makuuhuoneessa paikkaa. Tänään käytiin kysymässä tarjous yhdestä ja se oli sen verran hyvä, että taidetaan tilata se.

Kun oltiin siellä kaappiostoksilla oltu, tulin kotiin ja sitten aloitin hirveän mylläyksen.
Laitoin sängyn siihen mihin se tulee ja tietokonepöydän jne.
Noh, sitten olikin ongelma,... mä olen jonkun aikaa kerännyt muutamaan ikean kassiin "pitää selvittää ennen kuin heittää pois"-varastoja. Ne on nyt olohuoneessa odottamassa, että huomenna todella katson ne läpi. 
Huomenna.
Heh.

No sitten sängyn alta paljastui järkyttävä määrä pölyä ja roskaa, en tajunnut, että täällä ei ole siivottu kunnolla sitten tammikuun - vuokralaisilta on sitten jäänyt sängyn aluset yms. imuroimatta.
Apua siivoukseen hain Mariah Careyn joululevyltä, se on ollut jo monta vuotta mun joulusiivous-musiikkia; se ensimmäinen vanha joululevy.

Siitä sitten mentiin siihen, että kun makkarin lattia oli suht hyvässä kunnossa, päästin hamsterin juoksentelemaan tänne. Silloinhan on ihan pakko istua paikallaan ettei tallo pikkuista eli eksyin pinterestiin... taas.

(kuvat siis tuolta poimittu)
Oli kimaltavaa...

Ja "maalaisjoulua"...


Hiukan outoja...

Jenkkityyliin mentiin taas hiukan liioitellen...

Mutta nää siniset piparit on kauniita.
Viime vuonna tein pipareita valkoisella kuorrutuksia ja laitoin lumihiutale strösseliä.
Jos sitten tänä vuonna tekiskin sinisiä




Sitten löysin myös tällaisen sivun, 64 ideaa siniseen jouluun.
Osa oli...hmm... No en ainakaan omaan kotiini niitä haluaisi.

:-D


Tämä on todella hauska, ehkä näyteikkunassa muuta ei ehkä kotona.



 Aika raju tuo sininen puu, mutta... hmm... 
Jännä, sanoisin.

Jeff ja Eli on kerännyt sinisiä ideoita... Pinterestissä. 
Tuota pöllöä mä vaan en tajua...

No pitihän sitten käydä vielä kahlaamassa nettikauppoja :-)


Hamsu meni nukkumaan, niin taidan mennä minäkin.